shomen

shomen

maanantai 8. lokakuuta 2018

Läksiäisiä ja muita touhuja

Talkoohengessä käytiin alkusyksystä porukalla tekemässä huikea polttopuusavotta syksyn ja talven pimeitä, kylmiä treeniolosuhteita helpottamaan. Moottorisahat lauloi ja kalikat lenteli traktorin kärryyn! Melkoinen kasa niistä syntyikin! 
Valtavat kiitokset osallisille! 



Tänä syksynä aloitimme dojolla aikidon peruskurssin. Vaikka osanottajien määrä ei ole päätä huimannut, on kurssi ollut koko aikuisten ryhmälle tarpeellinen ja opettavainen.  Perusasioiden äärelle palaaminen tuo aina uutta näkökulmaa omaan harjoitteluun ja jokaisessa treenissä löytää uusia ulottuvuuksia vanhoista tutuista asioista ja tekniikoista.

Syksyn aikana apuohjaajat ja senpait ovat saaneet treenien vetovastuun, kun Jani-sensei on ollut treenitauolla. Junioreistakin pisimpään treenanneet pystyvät jo hyvin  ohjaamaan vähemmän aikaa treenanneita.



Lokakuun viileällä dojolla vietettiin Suvin läksiäisiä. 




Treenin päähenkilö valitsi lempparitekniikat ja niitä tehtiin hiki päässä!



Kaikki tekniikat ei olleet ihan peruskauraa, joten välillä pysähdyttiin miettimään ysityiskohtia. 


Vanhenemisen saa dojolla tuntea nahoissaan. Niin tälläkin kertaa, treenien teemasta huolimatta, ja vaikka tämä sankari luuli jo päässensä pälkähästä! 




Hyvää matkaa aikidosisko, jouluna nähdään!