shomen

shomen

torstai 29. joulukuuta 2016

Kuntoliikuntaa ja vähän muutakin

Dojolla kokoontuu maanantai-iltaisin aikuisten kuntoliikuntaryhmä. Ryhmässä tehdään erilaisia lihaskuntoa ja liikkuvuutta parantavia harjoituksia.






Joulukuun aikana dojon aikidoporukkaa leireili Oyama-sensein opissa Tampereella yhden viikonlopun verran. Leiri oli antoisa ja paljon saatiin oppia muun muassa tulevaa vyökoetta varten. 













Juuri ennen joulua ehdittiin vielä ansiokkaasti graduoimaan 2. Kyu. Kuvassa mukana graduointituomari Jukka Helminen sekä Suvin uke Jouni.


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Kesän rientoja

Nyt kun uusi treenikausi on polkaistu käyntiin, on hyvä aika kurkistaa menneen kesän rientoihin. Junnujen viettäessä kesälomaa aikuiset, dojon remontoimisen lisäksi, myös treenasivat. Kotidojon treenien lisäksi Hietamäen porukkaa saattoi tavata esim. Sastamala Aikikain 10-vuotisjuhlaleirillä.









12.8. Dojomme oli esillä myös Pyheen kylätorilla. Sää suosi ja ulkosalla oli hauskaa treenailla! Aikidonäytösten lisäksi mukana oli budokoululaisten miekkatekniikkaa. Lisäksi dojon teehuone oli muuttanut torille ja tarjolla oli vihreää teetä sekä rinkeleitä. Torilla tunnelma oli kaikenkaikkiaan rento ja kotoisa. 










tiistai 26. heinäkuuta 2016

Dojon lattia- yms. remppaa kesätauon aikana

Junioreiden treenit ovat tauolla, mutta silti dojolla tapahtuu! Täällä paiskotaan hommia hartiavoimin, jotta syksyllä olisi taas vähän mukavampaa treenailla! 



Lattian alle sukeltaa säkkikaupalla sahanpurua pitämään kylmää loitolla.
 Sahanpurun päälle vielä uudet, joustavat levyt.





Kukkuu! 


NIin se lattian levytys saatiin valmiiksi ja eikun siivoamaan ja tatamia levittämään!




Jippii! Kyllä nyt kelpaa taas treenailla!


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Junioreiden leiri 11.-12.6.

 Junnujen aikidoleiri alkoi lauantaina ilman allekirjoittanutta, joten kuvamateriaalia löytyy tähän hätään vasta lauantai-illasta lähtien. Dojolla näytti illansuussa melkoisen kotoisalta. 



Leikit jatkuivat pihalla pitkälle iltaan.


  
Yleisön vaatimuksesta Jani kertoili dojon hämärässä vielä pari tarinaa, jonka jälkeen uni maistui makeasti aamuun asti. Aamupuuron jälkeen jatkettiin treeneihin.




 Hammaslääkäriä leikittiin, tottakai! 



Hietamäen dojon lankkumestarit pysyivät asennossa 7 minuuttia.




Tästä taitaa tulla jo, kun on niin suora ja kaunis!

Sitten yhteistyöllä puunrunko metsästä pihaan tasapainottelua varten!




Raputaistelu taitaa olla meidän junnujen uusi lemppari. Sitä leikittiin monta kertaa. 


Kyllä varmasti sunnuntai-iltana näille reippaille aikidon harrastajille uni maistuu!



sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Budokoululaisten kauden päätös Jyväskylässä

Budokoululaiset lähtivät päättämään kevätkauden Jyväskylään Aikiken-dojolle. Luvassa oli treenit sekä tutustuminen dojoon ja sen perustajaan Kai Koskiseen sekä hänen jopa maailmanlaajuisesti merkittävään, henkilökohtaiseen kokoelmaansa historiallisia aseita ja haarniskoja. Lisäksi saatiin nähdä Katori Shinto-ryu-miekkakoulun näytös.

 



Näyttely oli vaikuttava.



Museoesineiden lisäksi myös harjoitusaseita oli vaikuttava määrä. Tässä näkyvillä noin puolet.




Kotimatkalla pysähdyttiin jaloittelemaan pienten miekkaharjoitusten merkeissä.