shomen

shomen

torstai 5. toukokuuta 2022

Huhtikuun leiritunnelmia Hietamäeltä

Blogia kirjoittaa tällä kertaa poikkeuksellisesti vihtiläinen Eemeli Virta, joka vieraili huhtikuussa Hietamäen dojolla opettamisen ja oman treenin merkeissä


Mennyt huhtikuu oli aikidon saralla ilahduttavan aktiivinen ainakin minulle. Omassa seurassa oltiin päästy taas aktiivisen treenin makuun, eikä se edes ollut kuun innostavin juttu. Olin saanut kutsun Hietamäelle pitämään leirin nuorille vyökokeisiin valmistautuville harjoittelijoille. Jännitti ja syystäkin. Enhän ollut koskaan aiemmin ohjannut harjoituksia toisessa seurassa. Kuitenkin olin saanut hyvän pohjan opettamiseen omalta opettajaltani Teemulta ja uskoin, että pystyisin tarjoamaan Hietamäen nuorille oppia ja neuvoja, jotka sitten vyökokeessa todistautuisivat hyödyllisiksi.





Leirillä stressi olikin jo pitkälti lievittynyt ja tunnelma oli katossa. Treeni-intensiteetti ja tiedonjano harjoittelijoiden keskuudessa oli ihailtavaa ja ehdimme käydä monia tärkeitä asioita läpi.


Ensimmäisenä päivänä täyttyi myös upeasti aikidon tavoite treenata erilaisten ihmisten kanssa. Kaikki saivat mahdollisuuden harjoitella muun muassa ikä-, taso- ja seurarajojen yli. Leirillä oli aikidokia junnuista ja aikuisilta, Vihdistä, Turusta ja Hietamäeltä. 


Toisena päivänä päästiin treenaamaan nuorison kanssa keskenään. Treenien välissä heräsi myös hyviä keskusteluita Werewolf-korttipelin lomassa. Sellaista voisi olla useammassakin paikkaa. Treenihenkeä nostattaa muu hyvä yhteishenki treenaajien keskuudessa. Sitä paitsi moni aikidoka on viihtyisää seuraa treenienkin ulkopuolella.



Päivän päätteeksi oli näytös, jossa kaikki pääsivät sitten esittelemään omia taitojaan:


Omat oppilaani ja Hietamäen nuorimmat päättivät näyttää asetekniikkaa. Sarjoista valikoituivat näytökseen jo kata 13 ja kumitachi 1-5.



Hietamäen Aatos ja Olavi esittävät näytöksissä lennokasta tekniikkaa ja raskaan suorituksen jälkeen jaksoivat vielä toimia ukeina omaan näytösosiooni.



Näytös oli pidetty ja leiri leireilty, eli myös aika palata kotiin. Ero ei tosin olisi pitkä, sillä oman leirini jälkeen pidettiin jo viikon päästä Hietamäellä Joon Tervakarin ja Jukka Helmisen leiri, jolla myös opettamieni nuorten vyökokeet pidettiin. 


Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa treenaamaan ihan normaalille aikidoleirille näin kivalla dojolla turhan pitkän tauon jälkeen. Joonin treeneissä ei keho saanut hetkeäkään taukoa ja Jukka sitten viimeistään laittoi aivotkin solmuun. Vyökokeet menivät kaikilta läpi ja olen ylpeä jokaisesta suorituksesta. Kokeet sujuivat kaikilta hienosti ja toivon pääseväni seuraamaan jokaisen kokelaan tulevaa aikidouraa tulevienkin leirien ja harjoittelun merkeissä.



Kiitos vielä koko Hietamäen dojolle ja Jani Konttilalle tärkeästä tilaisuudesta päästä dojollenne opettamaan lajia, joka meille kaikille on kovin rakas! On upeaa nähdä, millainen treenihenki Hietamäellä vallitsee nuorimmasta vanhimpaan aikidokaan ja toivon, että pystyin leirilläni ja jatkossakin pystyn tuomaan siihen vielä jotain lisää. 


  • Vieraskynänä, Eemeli Virta 2.dan Vihti aikikai