shomen

shomen

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Budokoululaisten pihatreeni

Lauantaina sää suosi, joten budokoulu siirtyi pihalle harjoittelemaan. 


Löimme bokkenilla lahoa koivunrunkoa.













 






 Lopulta jäljellä oli enää paloja rungosta, joten pääsimme lyömään niitä myös lennosta!




Teimme myös testin, jolla kokeiltiin olisivatko budokoululaiset valmiita pariharjoituksiin. Yhteistyö sujui ja bo-sauva saatiin kuljetettua päämääräänsä.


 

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Diplomienjakojuhlallisuudet 23.4.


Lauantainen tapahtuma aloitettiin heittämällä 3.kyun suorittaneita asiaankuuluvalla intensiteetillä. Tämän jälkeen jaettiin ne odotetut diplomit.


Lopuksi päästiin herkuttelemaan Jussin valmistamalla suhsilla. Nam!


 



 Tarjolla oli makirullia sekä lohi-nigirejä tietenkin soijan, inkiväärin ja wasabin kera.


Rohkeasti maistamaan!




Ja kylläpä maistuikin. Erityiskiitos Jussille!!!


Kuvia aikuisten treeneistä


Pidimme jo illan hämärtyessä aikuisten treeneissä pienen valokuvaussession. Kuten kuvasta näkyy, tatami on vielä kylmä, ja villasukat ovat tarpeen! :)